Neljä sosiaalisen median alustaa kasinoille

Sosiaalinen media on noussut monilla aloilla yhdeksi tärkeimmistä markkinointikanavista kuluvan vuosikymmenen aikana. Trendi ei ole jäänyt huomaamatta rahapelialallakaan, vaan todella monet netticasinot ja muut pelisivustot käyttävät sosiaalista mediaa esimerkiksi brändinäkyvyyden kasvattamiseen. Jotkut saattavat mieltää sosiaalisen median ja kaikki sen sisältämät alustat saman tyyppisiksi, vaikka niiden kesken esiintyy hyvinkin paljon vaihtelua esimerkiksi käyttäjien ja sisältötyyppien suhteen. Käymme tässä artikkelissa läpi neljä erilaista sosiaalisen median alustaa, joiden käyttö on yleistä yritysten keskuudessa.

Facebook on parhaiten tunnettu sosiaalisen median alusta

Facebook on edelleen sosiaalisen median alustoista suurin ja käytetyin. Palvelulla on yli kaksi miljardia aktiivista käyttäjää kuukausittain, mikä on aivan valtava määrä. Facebookin ehdoton etu muihin sosiaalisen median kanaviin verrattuna onkin asiakkaiden tavoitettavuus – oli ala, markkina tai yritys sitten mikä tahansa, on Facebookissa mitä todennäköisimmin mahdollista tavoittaa suuria määriä potentiaalisia asiakkaita.

Facebook soveltuu lähes minkälaisen sisällön jakamiseen tahansa, oli kyseessä sitten uutiset, videot, kuvat, kyselyt tai linkit. Facebook tarjoaa myös ensiluokkaisia markkinointityökaluja, joiden avulla on helppo räätälöidä kohderyhmiä ja toteuttaa esimerkiksi A/B-testejä. Myös ”menestyksen” määrittely Facebookissa on helppoa; alusta tarjoaa automaattisesti selkeää dataa tykkäyksistä, sivunäytöistä, klikkauksista ja muista numeroista.

Twitter perustuu ytimekkäisiin ja ajankohtaisiin viesteihin

Twitter on erinomainen alusta esimerkiksi linkkien jakamiseen ja ihmisten kanssa keskusteluun. Kuten Facebook, myös Twitter mahdollistaa suoran keskusteluyhteyden asiakkaiden kanssa. Twitterissä yhden viestin maksimispituus on kuitenkin tarkkaan rajattu, joten turhalle jaarittelulle ei ole tilaa. Twitterissä jaettujen viestien ja sisältöjen tulee olla napakoita ja asiapitoisia.

Monet yritykset alasta riippumatta hyödyntävät Twitteriä esimerkiksi blogipostausten jakamisessa. Monet kuluttajat lähettävät myös yrityksille julkista palautetta Twitterissä. Palautteiden suhteen kannattaa olla tarkkana; Twitterin maailma on paljon nopeatempoisempi kuin muut sosiaalisen median alustat, ja pari päivänkin hiljaiselo tarkoittaa jo pitkää viivettä. Mahdollisiin Twitter-viesteihin tulee vastata nopeasti. Jos päätät hyödyntää Twitteriä, pidä huolta siitä, että pysyt ajan tasalla siitä, mitä syötteessäsi tapahtuu.

Kuvat ja videot ovat Instagramin keskiössä

Toisin kuin Facebook ja Twitter, Instagram keskittyy ainoastaan visuaalisen sisällön ympärille. Instagram koostuu kahdesta päätoiminnosta: käyttäjien omille tileille jaettavista kuvista ja videoista, sekä Instagram Storysta, jossa käyttäjien lisäämä sisältö näkyy vain 24 tunnin ajan. Instagram on yksi nuorten eniten käyttämistä sosiaalisen median alustoista; Facebookin ja Twitterin keskivertoasiakkaat ovat huomattavasti vanhempia.

Yritykset hyödyntävät Instagramia erityisesti brändäykseen. Jaettujen kuvien ja videoiden hyvä laatu onkin ensisijaisen tärkeää. Uutisten tai pitkien tekstimuotoisten kertomusten kannalta Instagram ei ole optimaalinen alusta. Vaikka Facebookissa ja Twitterissäkin on paljon pelkkää viihteellistä sisältöä, Instagram painottuu siihen vielä vahvemmin. Menestystä Instagramin käytön suhteen on helppo seurata tykkäyksistä, kommenteista ja esimerkiksi julkaisujen tavoitettavuudesta. Facebookin markkinointityökalu on käytössä myös Instagramissa, ja sen avulla voi tuottaa myös maksettua sisältöä helposti.

Videoalusta YouTube kasvattaa suosiotaan jatkuvasti

YouTube on maailman suurin ja tunnetuin videoalusta. Videomarkkinointi on vielä hieman harvinaisempaa yritysten keskuudessa kuin muiden sosiaalisen alustojen käyttö, mutta se kasvattaa suosiotaan jatkuvasti. Monet ”tubettajat” eli YouTube-videobloggaajat ovat nousseet globaaleiksi maailmantähdiksi, mikä on kasvattanut alustan vetovoimaisuutta.

YouTubea voikin hyödyntää esimerkiksi voitto-, yrityksen esittely- tai promovideoiden julkaisuun. Myös YouTubessa laatu on ehdottoman tärkeää – huonolaatuisilla, sekavilla tai liian pitkillä videoilla ei saavuta mitään. Laadun ja menestyksen tarkkailu on yksinkertaista ja selkeää: videoiden näyttökerrat ja tilaajien määrä kertovat suoraviivaisesti, miten suosittu kanavasi on.

Vastaa