Uudet palvelut ja Google
Ennen kun yritys kehitti uusia palveluita ja ne piti saada esille, oli markkinointikanavina televisio, paikallisradio, suorat lehtimainokset, jakelumainokset ja esiintyminen erilaisissa tapahtumissa, messuilla ja mainoskyltein kaikissa mahdollisissa paikoissa – nykyään on yhä näin mutta myös paljon muuta.
Internet mullisti kanava-ajattelun
Internetin tullessa 90-luvulla mekin olimme jo tekemässä kotisivuja sekä omiin tarpeisiin, että asiakkaille. Ongelmana oli se, että hakukoneita, joita ihmiset käyttivät oli useita, ja tavalla tai toisella piti varmistaa, että yrityksen sivut löytyivät niistä kaikista – silloin hakukonemarkkinointi oli “hieman” erilaista kuin nykyään, mutta samalla, silloin oli vähemmän sisältöä netissä.
Nykyään netin sisältö kasvaa joka sekunti, mutta onneksi meillä on enää vain yksi todellinen hakukone jota kaikki käyttävät eli Google, joten tänään pitää varmistaa että ne palvelut löytyvät Googlesta.
Ihan samalla tavalla kuin netticasinot ovat nykypäivää, jokaisen yrityksen omassa ajattelussa pitäisi nettinäkyvyys olla selkeä, miksi, kenelle ja miten tulisi olla selkeästi määriteltyjä, jolloin se Google löydettävyys olisi myös helpommin rakennettavissa.
Miten se Google toimii?
Googlen perusajatuksena on auttaa ihmisiä, jotka etsivät tietoa netissä. Mutta koska tietoa on paljon, Googlen tietokannat pyrkivät keräämään mahdollisimman paljon tietoa itse tiedon hakijastakin. Google käyttää sitten tätä perustietoa filtteröidäkseen kaikesta tietomassasta sen mielestä oleellisimman tiedon sitä etsivälle, eli se mitä näet Google haun tuloksissa ei olekaan välttämättä se todellisuudessa paras tulos, vaan kyseessä on jo Googlen algoritmien tuottama filtteröity tulos! Ainoastaan käyttämällä sellaisia internet selaimia, jotka eivät kerro sinusta mitään eli antaa sinun liikkua netissä täysin ingognito, voit saada sellaisen Google hakutuloksen, joka on filtteröimätön, onko se sitten parempi kuin tuo algoritmein suodatettu, kuka tietää? Tosiasia on, että Googlella on maailman suurin “julkinen” tietokanta kaikista maailman asioista, ja ihmiset täydentävät sitä joka päivä omilla päivityksillään, kuvillaan ja tarinoillaan. Nyt tähän Googlen oheen on tulossa Mark Zuckenbergin Facebook ja Instagram eli sosiaalisen median kanavat, jotka eivät ole Googlen “käskyläisiä” täysin vaan jotka haluavat omalta osaltaan kenties jopa murtaa Googlen monopoliaseman maailman hakukoneena.
Kaikki kamppailevat näkyvyydestä
Mitä kilpaillumpi ala, sitä vaikeampaa on säilyttää Google tuloksissa ykköstila. Kun yritys pääsee hakutulosten ykköseksi, se ei välttämättä pysy siellä “itsestään”. Esimerkiksi casinot joutuvat koko ajan tekemään töitä säilyttääkseen oman sijoituksensa koska ala on kilpailtua ja kaikki alan toimijat toimivat 99% nettilähtöisesti ja osaavat perusasiat, loppujen lopuksi pärjääminen on yhdistelmä markkinointiosaamista ja omien palveluiden toiminnan ja tarjouksien hyvyyttä. Joskus aina joku keksii jotain uutta ja saa hetkellisen edun, kunnes toiset seuraavat perässä.
Google näkyvyys on pitkälti yhdistelmä matematiikkaan, logiikkaa ja sisältöä. Kun yrityksen sisältö rakennetaan oikeasti yrityksen toiminnan ympärille potentiaaliset asiakkaat ja ostajat oikeasti huomioiden, saadaan kokonaisuus joka sekä toimii markkinointitarpeisiin että myynnin tueksi, mutta myös tarjoilee jotain tietoa etsiville ja tekee sitä myöten Googlen ensistä paremmaksi ja entistä paremmin palvelevaksi.
Entä teidän omat sivunne ja palvelunne?
Haluaisitko sinä, että teidän sivunne ja palvelunne löytyisivät entistä paremmin? Me voimme auttaa siinä teitä 100%:sti ja saamme teidät entistä paremmin esille oman lajinne kärkiporukkaan.
Ensin analysoidaan, sitten raportoidaan ja sitten katsotaan mitä voidaan tehdä, mitkä ovat käytettävissä olevat resurssit ja sitten ruvetaan hommiin.