Uusien nettikasinoiden markkinoinnista 2020-luvulla

On tullut aika jättää hyvästit 2010-luvulle ja siirtyä eteenpäin kohti 2020-lukua. Jos katsellaan tätä mennyttä vuosikymmentä markkinoinnin silmin, niin ainakin se voidaan sanoa, että on meillä tapahtumia riittänyt. Ei ainoastaan kasinoalalla, vaan kaikilla markkinoinnin alueilla ja mainontaa sekä markkinointia tekevillä tahoilla. Silloin kun aloitimme 2010-luvun, olimme jo astuneet sosiaalisen median matkaan ja videot olivat osa markkinointia, mutta 2010-luku vei meidät entistä syvemmälle mobiilimarkkinointiin ja näimme, kuinka sosiaalisen mediat kanavat kehittyivät, lisääntyivät ja muokkasivat meidän jokapäiväistä elämäämme.
Markkinointi ja 20-luku
Netticasinot tulivat meille yrityksenä tutuiksi jo vuosia sitten, mutta vasta viimeiset pari vuotta olemme olleet enemmän mukana tässä liiketoiminnassa tuottamassa sisältöä peleistä, kasinoista, voittamisesta, satunnaisuuksista, todennäköisyyksistä ja kaikesta mikä alaan liittyy. Totta kai 2010-luku on tuonut mukanaan myös muiden alojen projekteja ja odotamme jo innolla tulevan vuosikymmenen haasteita, sillä niitä on varmasti tulossa jo 5G verkkojen mukana.
5G-verkkotekniikka toivottavasti tulee tuomaan isojen kaupunkien lisäksi myös keskikokoiset kaupungit mukaan oikeasti nopeaan nettimaailmaan. Nykyään voi esimerkiksi Helsingissä nauttia kerrostaloissa jopa satojen megojen nopeuksista, kun muualla maassa päästään kuparikaapelilla parhaimmillaan ehkä neljän megan todelliseen latausnopeuteen ja 4G on iltaisin ja viikonloppuisin aivan tukossa. Tämä kaikki vaikuttaa myös markkinointiin ja sen sisältöihin, nimittäin 2020-luvulla markkinoinnin sisällöt tulevat aivan varmasti kehittymään entisestään.
Videot ja nettikasinot
Jos nyt tällä hetkellä nettikasinoiden markkinointi on pitkälti pohjautunut erilaisiin uusille asiakkaille annettaviin tarjouksiin, talletusbonuksiin ja ilmaiskierroksiin, pitää tulevien vuosien aikana kasinoiden kehittää uusi markkinointikeinona, jotta edes joku nettikasinoista tekisi markkinointinsa eri lailla kuin toiset. Jo nyt muutamat brändit ovat vieneet itsensä esille niille televisiokanaville, joiden lähetykset tulevat ulkomailta ja sen lisäksi monien kasinoiden brändit näkyvät eurooppalaisessa jalkapallossa ja jääkiekossa ja tulevat sitäkin kautta tutuiksi suomalaisille, mutta tulevina vuosina nettikasinot tulevat aivan varmasti näkymään entistä enemmän myös suoratoistokanavilla sekä sosiaalisessa mediassa. Tapana tulee olemaan myös muita kuin voittovideoita tai pelivideoita kuvaamassa eri pelaajien kolikkopelien pelaamista tai pokerin alkeiden opettelua.
Nettikasinoiden määräkin todennäköisesti vielä kasvaa jonkin verran, koska ainakin tällä näkymällä on todennäköistä, että pari uutta eurooppalaista maata siirtyisi lisenssipohjaiseen rahapelijärjestelmään, sellaiseen kuin esimerkiksi Englanti, Ruotsi ja Tanska ovat siirtyneet jo aiemmin. Me uskomme myös Suomen siirtyvän lisenssipohjaiseen rahapelisysteemiin 2020-luvulla, mutta kuinka nopeasti tai hitaasti, sitä ei uskalla kukaan lähtöä arvuuttelemaan.
Uusi markkinointimuotoja
Kuten mennyt vuosikymmen on tuonut mukanaan uusia mahdollisuuksia nettikasinoiden markkinoida itseään, myös tuleva vuosikymmen ja sen tekniset kehitysaskeleet tulevat tuottamaan uusia keinoja kertoa itsestään. Tiedämme myös, että pelistudiot tulevat kehittämään entistä nopeampaan tahtiin ja enemmän uusia pelejä, ja itse pelien toiminnot ja sisältö tulevat olemaan entistä innovatiivisempia ja sisältävät entistä enemmän tarinoita, seikkailuja, tehtäviä – sillä tuleva rahapelienkin pelaaja sukupolvi on tottunut odottamaan peleiltä enemmän.
Nettikasinoiden livepelit tulevat kehittymään 5G verkkojen yleistymisen myötä ja varmasti myös uusia pelimuotoja tulee saataville sen myötä. Mihin 5G yltääkään loppujen lopuksi, sen tulemme huomaamaan vasta 2025-jälkeen, sillä vuosikymmenen ensimmäiset vuodet menevät verkkoinfran rakentamiseen ja ensimmäisten sovellusten ja tekniikoiden kehittämiseen. Mobiilipelaaminen tulee siis jatkamaan selkeässä kasvusuunnassa. Suoratoistopalvelut ja -kanavat kehittyvät entisestään ja ovat jo nyt lähes syrjäyttäneet vanhat televisiokanavat – miten käy television sellaisena kun me sen olemme tunteneet?
Nettikasinoiden markkinointi Suomessa jatkuu 2020-luvun alussa pitkälti samoin pohja-asetuksen, kuin mitä se on tehnyt tähänkin saakka, ainoastaan vain se tulee todennäköisesti laajentamaan skaalaansa ja tuottamaan entistä monipuolisemmin sisältöä, joka tuo nettikasinoiden palvelut ja tuotteet entistä paremmin esille, kertoen, selittäen ja näyttäen.